Vappu tulee ja sitä myötä munkit ja simakin! Me täällä AW:n tiimissä saadaan aina välillä uusia ideoita ja niin kävi myös näin vapun alla, kun alettiin simaa ja munkkeja valmistamaan. Mietittiin, että “hmmm… saisikohan perinteisiin resepteihin tuotua jotain uutta ja mielenkiintoista?” ja koska olen itse edelleenkin kuusenkerkän suuri ystävä, ihmettelinkin, miten en ole aiemmin hoksannut tehdä vappuherkuista “AW-versioita”:
Vappusima kerkkätwistillä
Valmista sima normaaliin tapaan. Tässä on yksinkertainen ohje pienelle erälle:
Kiehauta puolet vedestä isossa teräskattilassa. Nosta kattila levyltä, lisää joukkoon sokerit ja sekoita kunnes ne ovat liuenneet
Lisää sitruunat joko viipaleina tai mehuksi puristettuna. Lisäksi voit raastaa mukaan sitruunan kuorta oman makusi mukaan
Kaada mukaan toinen puolikas vedestä
Lisää hiiva ja sekoita
Anna siman käydä huoneenlämmössä vuorokauden ajan
Pullota sima puhtaisiin lasipulloihin ja lisää 1 tl sokeria sekä muutama rusina. Tässä vaiheessa mukaan laitetaan myös AW-tujaus kuusenkerkkäjauhetta, eli noin 1 tl kerkkäjauhetta 1 litraan simaa. Kerkän voi lisätä myös käymisen loppuvaiheessa, jos siman käymisprosessia halutaan nopeuttaa. Pullotettu sima on valmista viileässä jääkaapissa noin viikossa, huoneenlämmössä kolmessa vuorokaudessa.
Kipakkaa ja uutta! Nam nam! 🙂
Vapupumunkit kerkkäsokerilla
Jälleen kerran aloitetaan ihan normaalilla munkkiohjeella:
2 ½ dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 ½ tl jauhettua kaardemummaa
1 kananmuna
7-8 dl vehnäjauhoja
100 g voita
Kypsentämiseen litra rypsiöljyä tai jotain muuta kuumentamiseen soveltuvaa öljyä.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Sekoita joukkoon jauhoja vähitellen. Lisää pehmeä rasva ja alusta taikinaan loput jauhot. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä lämpimässä noin 30 min.
Vaivaa taikina pöydällä ja muotoile siitä tasapaksu tanko. Jaa taikina 20 yhtä suureen osaan ja pyöritä pulliksi. Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia.
Kuumenna öljy noin 180 asteeseen. Jos haluat tehdä rinkelin mallisia munkkeja niin paina pullan keskelle reikä ja levitä sitä sormilla pyörittäen.
Laita noin 2-4 rinkeliä kerrallaan öljykattilaan niin, että ne saavat väljästi kellua pinnalla. Kypsennä noin 1-2 minuuttia ja käännä. Jatka kypsentämistä noin 1 minuutin ajan.
Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle, jotta enimmät öljyt valuvat pois ja laita seuraavat munkit paistumaan.
Kaada lautaselle tai pyöreäpohjaiselle alustalle sokeria ja sekoita siihen maun mukaan, mutta karkeasti noin 1 tl kuusenkerkkäjauhetta. Näin syntyy ihanan pirtsakka kerkkäsokeri. Pyörittele munkkeja ympäriinsä sokerissa.
Extravinkki! Meidän talouteen tuli jokin aika sitten airfryer. Ollaan koko poppoo tykätty siitä todella paljon ja pakkohan sitä oli kokeilla munkkeihinkin. Kuvassa olevat munkit ovatkin airfryerilla paistettuja ja tällöin niistä saa hieman terveellisimpiä, kun niitä ei uiteta öljykattilassa. Kuusenkerkkäjauhetta vielä päälle, niin voisi lähestulkoon puhua terveyspullista, eikös vain 😉
Villiyrttilevike siankärsämöstä, ruohosipulista ja kuusenkerkkäjauheesta. Fiilistelin kesän viimeisimpiä auringonsäteitä ja valmistin vegeyrttilevitteen. Todella helppo resepti, mihin voit vielä lisätä ripauksen Read more
Kärsitäänkö teidän perheessänne silmätulehduksista? Tässä lempiyrttini sarjan osassa käsittelen silmäruohon, joka on ollut meidän perheen pelastus mm. silmätulehduksien aikana. Videossa Read more
Meillä oli Arctic Warriors verkkokaupassa joulukuun ajan kamppis, jossa kerättiin rahaa Lapin keskussairaalan lasten psykiatriselle osastolle. Tämä avustuskohde on henkilökohtaisesti todella lähellä sydäntäni, koska meidän perhe on saanut sieltä äärettömän arvokasta apua. Voit käydä katsomassa hieman herkistelyyn taipuvan videon kamppiksesta täältä. Iloksemme saimme huomata, että kamppis otettiin innolla vastaan. Eräs […]
Väinönputki kasvaa niin, että kötinä käy! Mitä kasvimaalle kuuluu toukokuun lopussa? Kevätpäivitys tilaltamme Narkauksen kylältä Rovaniemeltä. Videossa käydään katsomassa miten ruusujuuret, väinönputket ja muut yrtit ovat selvinneet talvesta ja mitä kummaa kasvaa kasvihuoneessamme. Katso myös kevätsarjan ensimmäinen osa. Tilaa lisää tämän blogin jutut suoraan sähköpostiisi Tilaa tarjouskirjeemme! Tarjouskirjeessämme mukana mm. […]
Nyt on vuorossa uutta jaksoa Katjan keittiökikat sarjassa. Vielä pysytellään ystäväiset erittäin yksinkertaisella tasolla, johon onnettominkin keittiön rähmäkäsi (kuten minä) kykenee. Siispä katsohan video ja opi miten saat buustattua, elikkä pimpattua teesi SUPER teeksi. Ja hoksasitko, että samalla lailla voit pimpata vaikka juomapullosi veden. Sopii siis samalla lailla kylmiinki juomiin. […]
Aurinkohankien kirkkaus herättää pitkään energiaansa varanneen metsäkuusen rivakkaan kasvukauteen. Kuusenkerkän sitrusmainen, yrttimäinen ja metsäinen maku sopii hyvin C-vitamiini- ja antioksidanttilisäksi juomiin, puuroon ja keittoihin.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.