Taas on se aika vuodesta, kun porukka odottaa malttamattomana Black Friday tarjouksia. Myös kritiikkiä kuulee tästä hullusta kulutusjuhlasta. Olemme aikaisemminkin osallistuttu tähän myyntitapahtumaan ja niin teemme myös tänä vuonna, saimmepa siitä kritiikkiä taikka emme.
Haluaisin kuitenkin hieman aukaista meidän motiivia osallistua tapahtumaan. Ensinnäkin Black Friday on ollut meille aina yksi kovimpia myyntitapahtumia, jolla todellakin saadaan rahaa kassaan. Se jos mikä, on näinä kovina aikoina tervetullutta. Olisi suorastaan hulluus jättää tällainen kampanja hyödyntämättä, vaikka tokihan me voisimme tekopyhästi lanseerata jonkin toisen alennuskampanjan eri nimellä ja astua hurskastelijoiden joukkoon. Näinhän moni yritys tuntuu tänä päivänä tekevän 😉
Uskon myös, että Black Friday tulee pelastamaan tänä jouluna todella monen perheen joulumielen, koska rahasta on nyt pulaa ja tarjousten perässä juokseminen voi olla ainoa mahdollisuus saada pukinkonttiin sitä, mitä esimerkiksi lapset ovat kovasti toivoneet.
Jos kuitenkin tunnet piston sydämmessä tästä ns. kulutusjuhlasta, niin tässä muutama vinkki pahan olon helpottamiseen:
- Osta kotimaisilta yrityksiltä. Jos haluat tuhlata rahojasi vastuullisemmin, niin osta ihmeessä kotimaisilta yrityksiltä, jolloin raha jää suomeen.
- Osta pienyrityksiltä ja käsityöläisiltä. Varsinkin monet pienet ovat olleet hankaluuksissa näinä kummallisina aikoina, joten tuethan pieniä yrityksiä, joille pikkuinenkin osto voi olla iso asia.
- Osta vastuullisilta yrityksiltä. Älä osta omia arvoja vastaan. Jo aika pikaisella selauksella yleensä huomaa, että onko brändin arvot samanlaiset kuin omat arvot.
- Osta vain tarpeeseen. Vaikka tarjous olisi kuinka hyvä, niin osta ainostaan tuotteita, joita oikeasti tarvit tai jolle tiedät onnellisen vastaanottajan.
- Jos sinulla on varaa ja haluat tehdä hyvää, niin tee niin kuin meidän eräs asiakas. Hän ostaa ainoastaan normaali hinnalla kampanjoiden ulkopuolelta, koska haluaa todellakin maksaa meille jokaisen pennin mitä pystyy, koska olemme sen kuulema ansainneet 🧡
Osallistuitpa Black Fridayhin tai et, niin toivotamme sinulle ihanaa joulun odotusta ja marraskuun loppua!
T. Katja